KURSSEJAMME VALAMON KANSANOPISTOSSA
PARISUHTEEN PARHAAKSI
Kurssien tavoitteena on muutoksen käynnistäminen ja parisuhteen laadun
parantaminen. Pyrimme murtamaan urautumista ja löytämään suhteen vahvuuksia.
Pohdimme ja harjoittelemme parisuhteen perusasioita, kuten rakentavaa
vuorovaikutusta eli puhumista ja kuuntelemista, ristiriitojen ratkaisua,
päätöksentekoa, vallankäyttöä, miehen ja naisen erilaisuutta, yhteyttä ja
erillisyyttä, tarpeiden yhteensovittamista, seksuaalisuutta. Työtapoina ovat
luennot, tehtävät ja keskustelut puolison kanssa ja ryhmässä sekä liikkuminen
luonnossa vuodenajan mahdollisuuksien mukaan. Näillä kursseilla on pareilla myös
mahdollisuus saada ammattiapua eli neuvotella kouluttajien kanssa. Kurssit ovat
pareille aktiivilomia, joilla on mahdollisuus huoltaa ja kehittää suhdetta ilman
lapsia.
Monet ovat soittaneet ennen seminaaria ja kysyneet, kannattaako tulla, kun
olemme jättäneet jo erohakemukset tai aiomme erota. Vastauksemme on: "Kyllä
kannattaa, sillä tavoitteena on rakentava ratkaisu puoleen tai toiseen!"
Seminaarin jälkeen on moni pari perunut erohankkeensa. Monet parit ovat
kertoneet kiinnostuneensa seminaareistamme, kun tuttavapariskunta on perunut
eronsa seminaarin jälkeen.
|

Kehotamme ilmoittautumaan hyvissä ajoin osallistumisen varmistamiseksi, sillä
kurssit täyttyvät kuukausia ennen niiden alkamista.
|
2010
Parisuhteen parhaaksi: Yhteys arjessa
9.-11.4.2010
Parisuhde on aikuisen tärkein ja läheisin
ihmissuhde - samalla sekä antoisa että vaikea. Rakastumisen
huumaa seuraa arki, jossa puolisoiden yhteydestä uhkaa muodostua
lastenkasvatuksen, työn, harrastusten ja taloudellisten
haasteiden varjostama rutiinisuhde, itsestäänselvyys, jossa
syntyy epäselvyyksiä. Epäselvyyksien syiksi monet parit kertovat
ajan puutteen, mutta ratkaisu on löydettävissä - rutiinit ja
epäselvyydet ovat vältettävissä. Miten? Sitä pohdimme tänä
viikonloppuna. Kouluttajina toimivat perheterapeutit Maiju ja
Kari Kuhanen.
Hinta majoituksen mukaan 2 hh 125-140 €/
hlö, sisältää aamiaisen, muut ruokailut maksetaan erikseen.
Löytöretki naiseuteeni 23.-25.4.2010
Tule pohtimaan mitä naiseus on. Onko se
kuin upottava suo, johon voi kadottaa itsensä? Olenko muokannut
itseäni toisten toiveiden ja tarpeiden mukaiseksi? Nyt on aika
herätä huomaamaan, että olen kiinnostava nainen! Kouluttajana
perheterapeutti Maiju Kuhanen.
Hinta majoituksen mukaan 130-160 €,
sisältää aamiaisen, muut ruokailut maksetaan erikseen.
Parisuhteen parhaaksi 4.-9.7.2010
Tule puolisosi kanssa aktiiviselle lomalle
katkaisemaan arjen rutiini ja aloittamaan "seurustelu". Kurssin
tavoitteena on muutoksen käynnistäminen ja parisuhteen laadun
parantaminen. Parisuhde onnistuu aina, kun molemmat haluavat
tehdä työtä sen hyväksi – koskaan ei ole liian myöhäistä
aloittaa alusta. Kurssi koostuu parisuhteen keskeisistä
alueista, kuten puhumisesta ja kuuntelusta, tarpeiden
yhteensovittamisesta, tunteista, ristiriitojen ratkaisusta,
anteeksiannosta, seksuaalisuudesta. Työtapoina ovat luennot,
yksilö- ja paritehtävät sekä ryhmäkeskustelut. Kurssilla on
mahdollisuus keskusteluun kouluttajien kanssa. Kouluttajina
toimivat perheterapeutit Maiju ja Kari Kuhanen.
Hinta majoituksen mukaan 220-260 €/hlö,
sisältää aamiaisen, muut ruokailut
maksetaan erikseen.
Parisuhteen
parhaaksi: Erilaisina yhdessä 8.-10.10.2010
Siksihän minä sinut valitsin, kun sinä olet
erilainen kuin minä! Miksi olemme arjessa usein niin mahdottomia
toisillemme? Taustalla on monia persoonallisuuteen ja
sukupuoleen liittyviä tekijöitä, jotka voimme muuttaa uhkista
mahdollisuuksiksi ja hyödyntää erilaisuutemme arjen haasteissa.
Kouluttajina perheterapeutit Maiju ja Kari Kuhanen.
Hinta 125-140
€/henkilö sisältää aamiaisen, muut ruokailut maksetaan erikseen.
Jotta naisena jaksaisin 15.-17.10.2010
Olenko huolien, töiden ja vastuun kerääjä
vai työnnetäänkö ne minulle ulkoapäin enkä osaa sanoa ei. Missä
ovat jaksamiseni rajat? Mikä on minun elämääni ja mikä toisten?
Onko hoivaviettini kääntynyt itseäni vastaan? Mihin haluan
sijoittaa energiani? Mitä minä elämästäni haluan? Muun muassa
näitä kysymyksiä pysähdytään pohtimaan ja tekemään elämän
kustannuslaskelmia. Kouluttajana toimii perheterapeutti Maiju
Kuhanen.
Hinta
majoituksen mukaan 125-160 €, sisältää aamiaisen, muut ruokailut
maksetaan erikseen.
Parisuhteen parhaaksi: Tunteet ja
tarpeet 5.-7.11.2010
Minulla on ikävä sinua, tarvitsen sinua.
Usein en edes tiedä, mitä odotan ja tarvitsen. Parisuhde on
tunnesuhde, jossa keskeistä ovat arvostus, ihailu ja hellyys –
on muitakin tarpeita, joista puolisoiden olisi kyettävä
keskustelemaan ja sopimaan: yhteisyyteen ja erillisyyteen
liittyviä kysymyksiä. Tule pohtimaan ja keskustelemaan puolisosi
kanssa kaikessa rauhassa. Kouluttajina perheterapeutit Maiju ja
Kari Kuhanen.
Hinta majoituksen
mukaan 2 hh 125-140 €/hlö, sisältää aamiaisen, muut ruokailut
maksetaan erikseen.
Nainen muutosten myllerryksessä
19.-21.11.2010
Muutos on aina sekä mahdollisuus että uhka.
Miten se kullakin painottuu, on monen tekijän summa. Tällä
kurssilla tutkimme, mitkä tekijät aiheuttavat kuormitusta, mitkä
ovat selviytymiskeinot ja mistä saada voimavarat muutoksen
läpikäymiseen. Kurssi sopii kaikenlaisissa elämän
muutospaineissa oleville naisille. Luostari ympäristöineen
tarjoaa mahdollisuuden saada etäisyyttä arjen kuvioihin,
rauhoittua, kuunnella itseä ja elämäänsä ja löytää uusia
näköaloja eteenpäin. Kouluttajana toimii perheterapeutti Maiju
Kuhanen.
Hinta majoituksen
mukaan 125-160 €, sisältää aamiaisen, muut ruokailut maksetaan
erikseen.
*ILMOITTAUTUMINEN*
Kurssille tulee ilmoittautua viimeistään kaksi viikkoa ennen
kurssin alkua, mutta suosittelemme ilmoittautumista ajoissa,
sillä varsinkin parisuhdekurssit täyttyvät nopeasti.
Ilmoittautuminen on sitova.
Vapaita paikkoja kannattaa tiedustella vielä
ilmoittautumisajan jälkeenkin.
KURSSIEN HINNAT:
*Viikonloppukurssin hinta sisältäen opetuksen ja majoituksen
aamiaisineen
- opistohotellin 2 hh:ssa majoittuen 137 €/hlö
- vierasmajan 2 hh:ssa majoittuen 121 €/hlö Kurssiohjelman
mukaiset ateriat sisältävä, opiskelijahintainen Ateriapaketti
(hinta viikonloppuna 36 €) sisältää:
pe päivällinen ja iltapala la lounas, päiväkahvi ja iltapala su
lounas
*Viikon pituisen (6 pv) kurssin hinta sisältäen opetuksen ja
majoituksen aamiaisineen on
- opistohotellin 2hh:ssa majoittuen 257 €/hlö
- vierasmajan 2hh:ssa majoittuen 215 €/hlö Kurssiohjelman
mukaiset ateriat sisältävä, opiskelijahintainen Ateriapaketti
(hinta viikon kurssilla 80 €) sisältää:
su päivällinen ja iltapala ma-to lounas, päiväkahvi ja iltapala
pe lounas Kurssimaksu laskutetaan 3-4 viikkoa ennen kurssin
alkua.
Ateriapaketti ostetaan kahvila-ravintola Trapesasta kurssin
alkaessa.
Jos kurssilaiset eivät halua ostaa ateriapakettia, yksittäiset
ateriat ovat normaalihintaisia.
Yhteystiedot: Valamon kansanopisto
Valamontie 42
79850 UUSI-VALAMO
Puh. (017) 5701810 (myyntipalvelu)
e-mail: opisto@valamo.fi
www.valamo.fi/opisto
Majoituksen taso:
Kansanopiston asuntola: omat saniteettitilat, yhteinen keittiö/oleskelutila (hotelli/asuntolataso)
Valamon vierasmaja: yhteiset saniteetti- ja oleskelutilat.
Lisätietoa kursseista saa
meiltä
tai
Valamon
kansanopistolta puh: 017-5701 400
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Päivitetty 11.12.2009